Valittaessa verenpainemittaria kotikäyttöön on syytä kiinnittää huomiota muutamiin seikkoihin. Yksi keskeisimmistä on valinta ranne- ja olkavarsimittarin välillä. Rannemittareita on usein pidetty epäluotettavampina kuin olkavarsimittareita. Todellisuudessa rannemittarit antavat aivan yhtä luotettavia tuloksia kuin olkavarsimittaritkin, mittari tulee vain asettaa oikealle korkeudelle. Verenpaineen mittauksessa mansetin tulee olla sydämen tasolla. Rannemittaria käytettäessä tämä onnistuu helposti siten, että ottaa toisesta solisluusta kiinni sillä kädellä, jossa mittari on. Olkavarsimittareihin verrattuna rannemittareiden suurin etu on niiden pieni koko; OMRONin pienin rannemittari painaa vain 110 grammaa.
Olkavarsimittaria käytettäessä mansetti asettuu luontevasti sydämen tasolle; juuri tähän perustuu olkavarsimittarin rannemittaria luotettavampi maine: mittaajasta riippuvien virheiden todennäköisyys pienenee, ja mittaustulosten luotettavuus paranee. Olkavarsimittaria käytettäessä on kuitenkin muistettava, ettei mansetti saa olla liian kireällä: sormen tulee mahtua olkavarren ja mansetin väliin. Mansetin pitää myös olla oikeassa asennossa, eli mansetissa olevan vihreän nauhan tulee olla olkavarren sisäpuolella.
Ennen olkavarsimittarin hankkimista on syytä vielä varmistua siitä, että mittariin on saatavilla sopivan kokoinen mansetti. Jos mansetti on liian pieni, mittari näyttää virheellisen korkeita lukemia; käytettäessä liian isoa mansettia lukemat ovat puolestaan virheellisen matalia. Mittarin mukana tulee mediumkokoinen mansetti (olkavarren ympäryksille 22-32 cm); useimpiin mittareihin on lisävarusteena saatavilla S-kokoinen mansetti (olkavarren ympäryksille 17-22 cm) ja L-kokoinen mansetti (olkavarren ympäryksille 32-42 cm).